Hallituksen ajama palkkakuoppalaki iskee pysyvästi ja peruuttamattomasti monen pienituloisen suomalaisen toimeentuloon. Esityksessä valtakunnansovittelijan kädet sidottaisiin vientialojen palkkaratkaisuun, jota muut neuvottelutahot eivät saisi ylittää. Tämä merkitsisi monen matalapalkkaisen alan tuomitsemista ikuiseen palkkakuoppaan niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Orpo-Purran hallituksen petos palkansaajalle on muutenkin vailla vertaa, mutta etenkin matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla tätä suurempaa pohjanoteerausta on vaikea edes löytää. On itsestään selvää, ettei Suomen vientiteollisuus toimisi, jos päiväkodeissa olisi laput luukulla, kaupoissa ei olisi myyjiä, kouluissa ei opettaisi kukaan tulevaisuuden osaajia tai ikäihmisistä ei ammattilaiset pitäisi huolta. Monet näistä aloista kun kamppailevat jo nykyisinkin pienten palkkojen ja jatkuvien määräaikaisen työsuhteiden kanssa.
Palkkakuoppalaki aiheuttaa paitsi palkkojen pysymättömyyden kustannustason nousun perässä, myös samalla ihmisten ostovoiman heikentymisen. Tämä vaikuttaa negatiivisesti kotimarkkinoihin, joiden tulisi toimia alustana talouskasvulle ja työllisyydelle. Lisäksi pitkällä tähtäimellä laki tulee edelleen heikentämään monien alojen houkuttelevuutta ja pahentamaan työvoimapulaa entisestään.
Tälläinen työmarkkinoiden sanelupolitiikka unohtaa kokonaan sen, että sopimusyhteiskunta on pitkälti ollut avain Suomen menestykselle. Yhdessä ollaan haluttu löytää ratkaisuja, joilla on turvattu sekä ihmisten hyvät työolot ja kohtuullinen tulotaso että kilpailukyky. Parempi huominen syntyy sopien, ei rikki repien.
Opposition yhteinen välikysymys kuvastaa hyvin sitä, kuinka epäoikeudemukaisesta esityksestä on kyse. Palkansaajien kohtaama petos on syvä, mitä tulee hallituspuolueiden, etenkin perussuomalaisten, vaalipuheisiin.
Hallituksen ajama palkkakuoppalaki iskee pysyvästi ja peruuttamattomasti monen pienituloisen suomalaisen toimeentuloon. Esityksessä valtakunnansovittelijan kädet sidottaisiin vientialojen palkkaratkaisuun, jota muut neuvottelutahot eivät saisi ylittää. Tämä merkitsisi monen matalapalkkaisen alan tuomitsemista ikuiseen palkkakuoppaan niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Orpo-Purran hallituksen petos palkansaajalle on muutenkin vailla vertaa, mutta etenkin matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla tätä suurempaa pohjanoteerausta on vaikea edes löytää. On itsestään selvää, ettei Suomen vientiteollisuus toimisi, jos päiväkodeissa olisi laput luukulla, kaupoissa ei olisi myyjiä, kouluissa ei opettaisi kukaan tulevaisuuden osaajia tai ikäihmisistä ei ammattilaiset pitäisi huolta. Monet näistä aloista kun kamppailevat jo nykyisinkin pienten palkkojen ja jatkuvien määräaikaisen työsuhteiden kanssa.
Palkkakuoppalaki aiheuttaa paitsi palkkojen pysymättömyyden kustannustason nousun perässä, myös samalla ihmisten ostovoiman heikentymisen. Tämä vaikuttaa negatiivisesti kotimarkkinoihin, joiden tulisi toimia alustana talouskasvulle ja työllisyydelle. Lisäksi pitkällä tähtäimellä laki tulee edelleen heikentämään monien alojen houkuttelevuutta ja pahentamaan työvoimapulaa entisestään.
Tälläinen työmarkkinoiden sanelupolitiikka unohtaa kokonaan sen, että sopimusyhteiskunta on pitkälti ollut avain Suomen menestykselle. Yhdessä ollaan haluttu löytää ratkaisuja, joilla on turvattu sekä ihmisten hyvät työolot ja kohtuullinen tulotaso että kilpailukyky. Parempi huominen syntyy sopien, ei rikki repien.
Opposition yhteinen välikysymys kuvastaa hyvin sitä, kuinka epäoikeudemukaisesta esityksestä on kyse. Palkansaajien kohtaama petos on syvä, mitä tulee hallituspuolueiden, etenkin perussuomalaisten, vaalipuheisiin.
Aleksi Suro 