Vuoteen mahtui paljon tunteita ja monenlaisia hetkiä. Päällimmäisenä fiiliksenä kuitenkin ilo siitä, mitä kaikkea on ehtinyt ja päässyt tekemään ihanien ihmisten kanssa ![]()
Valmistuin tänä vuonna kauppatieteiden kandidaatiksi. Vaalien aikaan kirjoitetun kandityön arvosanaksi tuli 4 ja aiheena oli liittymis- ja jakamisperiaate arvonlisäverotuksessa. Viimeiset kandikurssit pusersin kasaan nyt syksyllä samalla maisterikursseja aloitellen.
Työrintamalla riitti hommia tänä vuonna niin vakuutusyhtiön leivissä myynnillisenä asiakasneuvojana kuin ravintola-alallakin. Paluu pikaruokahommiin oli keikkatyön teemana.
Kevät kului hyvin pitkälti vaalityön merkeissä. Lopulta sekä joukkueen että henkilökohtainen vaalimenestys yllätti erittäin positiivisesti ja sen jälkeen hommia onkin riittänyt. Koko maassa, Varhassa ja Raisiossa SDP nousi kirkkaasti suurimmaksi puolueeksi. Raisiossa nostimme puolueen kannatuksen peräti 32,1 % tasolle, josta voi vaalipäällikkönä olla ylpeä. Raisiossa koko kaupungin 4. eniten ääniä ja Varhassa ryhmämme 5. varavaltuutettu. Lähes 800 ääntä yhteensä vaaleissa, ihan uskomatonta!! Kiitos vielä jokaiselle äänestäneelle ![]()
Vaalien jälkeinen syksy on ollut mielenkiintoinen niin valtuustoissa, kaupunginhallituksessa, ikääntyneiden palvelulautakunnassa kuin Rasekossa ja Mielen Tukena ry:ssäkin. Sain myös kunnian toimia Raisiossa puolueiden välisten neuvotteluiden vetäjänä ja tulin valituksi uuden valtuustoryhmämme puheenjohtajaksi. Haluan kiittää kuluneen vuoden hyvästä yhteistyöstä viranhaltijoita ja kanssapäättäjiä yli puoluerajojen!
Tulihan sitä hieman nähtyä maailmaakin: Wien, Bratislava, Milano, Varenna, Riika, Uppsala ja Tukholma tuli tänä vuonna tutuiksi. Upeita reissuja hyvässä seurassa. Kotimaan kiertämisestä päällimmäisenä mieleen taas jääneet SDP:n vaalistartti-, seminaari- ja eduskuntareissut, Satakunnan valtuustoseminaari ja SYL:in liittari noin muutamia mainitakseni.
Loppuhuipennuksen tämä vuosi sai marraskuussa, kun tulin valituksi seuraavalle kahdelle vuodelle Varsinais-Suomen Sosialidemokraatit puheenjohtajaksi. Lämmin kiitos tovereille luottamuksesta ![]()
Hyvää Uutta Vuotta, kiitos tästä vuodesta ![]()











