Aleksi Suro

KTM-opiskelija, varsinaissuomalainen sosialidemokraatti ja päätöksentekijä Raisiossa & Varhassa

Trump iskee Venezuelaan – Suomi työttömyyden tarkkailuluokalle

Posted by

·

Viime päivien uutiset ovat olleet karua luettavaa niin maailmantilanteen kuin kotimaan työllisyydenkin osalta.

🌎 Yhdysvallat iski viime viikonloppuna Venezuelaan ja kaappasi presidentti Maduron, joka on kuljetettu Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiä varten. Vaikka Maduro oli diktaattori, jota kohtaan myös EU oli kohdistanut pakotteita, on aina sotatoimet toista maata kohtaan väärin. Suomen etu pienenä valtiona on kaikissa tilanteissa turvata sääntöpohjainen maailmanjärjestys. Sen sijaan, että Yhdysvaltoja olisi tähän mennessä kiinnostanut tippaakaan ihmisoikeudet tai vapaiden demokraattisten vaalien järjestäminen maassa, tuntuu Trumpia kiinnostavan ensitilassa öljy, hallinnon alistaminen omalle vallalleen ja voimapolitiikka. Enteilee pahaa niin Suomen, EU:n kuin NATOnkin kannalta, kun kumppanina on arvaamaton äärioikeistolainen hallitsija, joka havittelee seuraavana väkivalloin Grönlantia maalta, jonka kanssa itse on liittoutunut. Tämä korostaa viimeistään sitä, että EU:ssa ei voida luottaa intressiemme olevan yhtenäisiä Trumpin kanssa. Suomen on seistävä Tanskan ja Grönlannin takana sekä puolustettava kansainvälistä oikeutta! Kyse on yhtenäisen lännen ja uskottavan puolustusliiton tulevaisuudesta.

👷🏽 Suomen sisäpolitiikassakin palaa heikon työllisyystilanteen johdosta. Suomen työttömyysaste on Euroopan pahin ja Orpon hallitus näyttää heittäneen hanskat tiskiin asian suhteen, vaikka vielä olisi yli vuosi aikaa kääntää kurssia. Lupaukset 100 000 uudesta työpaikasta olivat vaalien aikaan kauniita korulauseita, mutta ennätystyöllisyyden Marinin hallituksen perintönä saanut Orpo-Purran hallitus näyttää saaneen tämänkin tavoitelukeman pakkasen puolelle. Ei voi olla, että kaikki on edellisen hallituksen syytä tai seuraavan korjattava, mutta ”me emme tee mitään”. Viimeistään nyt olisi aika arvioida uudelleen tehtyjä päätöksiä ja kääriä hihat uusien ja vaikuttavien kasvu- ja työllisyystoimien tekemiseksi. Vain parin kuukauden sisään hallitus on ajanut Suomen EU:n tarkkailuluokalle ja työttömyystilastojen kärkimaaksi. Surullista kyllä, hallituksen perinnöksi jää työttömyyden ja velanoton kasvu, suomalaisten tulevaisuudenuskon romuttaminen ja rasismin normalisoiminen.