Rydman haluaa vaientaa järjestöjen äänen ja kylvää ympärilleen muukalais- ja vähemmistövihaa

Posted by

·

Soteministeri Rydmanin ajatus järjestöleikkauksista on julkistettu ja tulos on toteutuessaan karmiva. Käynnissä on Natsi-Saksaan verrattava aatteellinen puhdistus, jossa kansalaisyhteiskunnan ääni halutaan vaientaa ja yhdenvertaisuustyötä tekevien järjestöjen toiminta romuttaa. Rydmanin ajurina toimii perussuomalaisille tyypilliseen tapaan ideologinen vähemmistö- ja muukalaisviha, jonka edessä ollaan valmiita uhraamaan mitä tahansa. Kokonaisten järjestöryhmien toiminta siis halutaan lakkauttaa ja edunvalvonnan äänet hiljentää.

Eikä kyse ole vain järjestöjen äänestää, vaan mm. vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveys-/ päihdeongelmaisten äänten kuulumisesta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lisäksi keskusjärjestöjen toiminnot halutaan ajaa alas, vaikka varta vasten viime vuosina on tullut viestiä, että pienten toimijoiden pitäisi rahoitusasemansa turvaamiseksi liittyä suurempiin keskusjärjestöihin.

Ensi vuonna ollaan leikkaamassa 84 miljoonaa euroa eli noin kolmannes järjestöjen valtionavustuksista. Yhteensä Orpon hallitus on kaudellaan leikannut järjestöiltä noin 180 miljoonalla. Eilen julkaistuissa avustuskriteereissä todetaan, ettei avustusta myönnetä neuvonta- tai vaikutustyöhön, kattojärjestöille tai toimijoille, joilla ei ole selkeää yhteyttä terveyden edistämiseen tai joiden toiminta kohdistuu tiettyyn ei-terveysperustaiseen ryhmään.

Sotejärjestöt ovat hyvinvointivaltion laadukkaiden palveluiden ja kriisinkestävyyden kannalta avainasemassa. Jokainen järjestötyön kohtaaminen on pois hyvinvointialueiden jonoista. Hallituksen on ymmärrettävä, että leikkaus sotejärjestöiltä on leikkaus kaikista heikoimpien tuesta, jolla ennaltaehkäistään raskaampien palveluiden tarvetta.

Ministeri Rydman valehtelee. Leikkaukset osuvat juuri avun tarpeessa oleviin tavallisiin ihmisiin. On mahdotonta ymmärtää, miksi järjestöjen ennaltaehkäisevästä työstä leikataan, vaikka se säästää pitkällä aikavälillä julkisia varoja!

190 miljoonan avustusehdotus tulee viedä raha-asiainvaliokuntaan käsiteltäväksi. Päätös ei voi olla yksin Rydmanin käsissä.

ORPON ON OSOITETTAVA JOHTAJUUTTA JA LOPETETTAVA MIELIVALTAINEN AJOJAHTI ‼️

MILJOONIEN TAKANA ON OIKEITA APUA TARVITSEVIA IHMISIÄ ✊🏼