Millä motiivilla perussuomalaiset lähtevät seurakuntavaaleihin?

Posted by

·

Viime viikolla perussuomalaisten ehdokkaan julkaisema seurakuntavaaleihin liittyvä kirjoitus oli surullista luettavaa. Julkaisun tekijäkin tuntui ymmärtäneen ylilyöntinsä, sillä kyseistä postausta ei enää ainakaan kaikelle kansalle avoimilta palstoilta löytynyt. Hyvä niin, mutta se ei poista itse ongelmaa.

Uhkakuvien maalailu ja retoriikka Priden kannattajien ja ”woke-ihmisten” mädätyksestä on paitsi naurettavaa, myös vahingollista vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Niitä, jotka uskovat Jumalaan, mutta pelkäävät tulla kirkkoon tuomitsemisen pelossa. Pelossa, että joku jakaa meihin ja muihin, vääräoppisiin ja puhdasoppisiin, Jumalalle kelpaaviin ja kelpaamattomiin. Viimeksi kun Raamatun avasin, muistan lukeneeni, ettei kenellekään meistä tavan syntisistä tällaisia oikeuksia ole annettu.

Kristinuskon ydin on lähimmäisenrakkaus. Kultainen sääntö kertoo, että tee niin toiselle kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Jokainen meistä on luotu Raamatun opein Jumalan kuvaksi. Siksi onkin vaikea ymmärtää, millä oikeudella jotkut viestivät, kenelle kirkko kuuluu. Itse haluan uskoa, että jokainen kelpaa juuri sellaisena kuin on.

Jos jossain järjestetään sateenkaarimessu, se on messu kaikille. Messu, joka painottuu tiettyyn teemaan. Lauluissa ja saarnassa se saattaa näkyä, mutta merkitys ei muutu: kokoontua seurakuntayhteyteen ja palvella Jumalaa. Samalla viesti on, että ovet on auki kaikille.

Julkaisussa jaettu kuva ei tosin edes perustu todellisuuteen tai ole otettu Raision kirkossa, mutta aloituksen tekijän tunnelmaa se ei tunnu haittaavan.

Voimme olla kypsästi eri mieltä tasa-arvoisesta avioliitosta tai sateenkaarimessuista riippuen Raamatun tekstien tulkintatavasta tai arvopohjasta. Allegorisessa ja fundamentalistisessa tulkinnassa on eroja. Voimme paneutua Raamatun eksegetiikkaan tai pohtia, mitä Jeesus opetuksissaan tai kirjoittajat ovat tarkoittaneet.

Sen sijaan toiseuttamista, joka lietsoo negatiivisia asenteita vähemmistöjä kohtaan ei tule sallia.

Lisääntyvän populismin sijaan toivon vaaleissa keskusteltavan aidoista asioista: jäsenmäärästä, resursseista, diakoniasta, lähetyksestä tai vaikka lähimmäisenrakkaudesta.

Luodaan turvallinen yhteisö kaikille!