Olen ehdolla eduskuntaan 2027

Posted by

·

OLEN EHDOLLA EDUSKUNTAVAALEISSA 2027 🌹

Olen Aleksi Suro, 24-vuotias kauppatieteiden maisteriopiskelija ja verosihteeri Raisiosta. Toimin toista kautta kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksessa ja valtuustoryhmän puheenjohtajana. Varhassa olen varavaltuutettu ja ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsen. Lisäksi toimin Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtajana. Poliittista kokemusta löytyy myös sotejärjestökentältä, yrityspuolelta ja koulutuskuntayhtymästä.

Tulen kampanjassani nostamaan seuraavia asioita esille:

🫂 Sujuvat palvelut 
Hyvinvointivaltion peruspalveluihin on voitava luottaa ikäryhmästä ja toimeentulosta riippumatta. Nopea hoitoonpääsy on turvattava, ja koulutukselle on tehtävä kunnianpalautus.

📈 Uudistuva talous
Kestävä julkinen talous vaatii sekä tulopohjan vahvistamista että menojen priorisointia, mutta ennen kaikkea satsauksia työllisyyteen, yrittämiseen ja kasvuun. Yhteiskunnan rakenteita on uudistettava, ja kaikkien on osallistuttava talkoisiin kantokykynsä mukaan.

👷🏻‍♂️ Reilu työelämä
Suomalainen työelämä kaipaa paluuta yhteiseen sopimuspöytään. Työnteon tulee aina olla kannattavaa, ja reilut työelämän pelisäännöt lisäävät luottamusta tulevaan. Kotitalouksien vahva ostovoima luo yrityksille edellytykset työllistää, investoida ja panostaa osaamiseen.

🌱 Oikeudenmukainen tulevaisuus
Usko parempaan huomiseen on palautettava. Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä on vahvistettava niin rajoilla kuin arjessa. Tasa-arvon Suomessa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Tästäkin kurimuksesta selvitään yhdessä, pitäen kaikki mukana.

Reilumpi huominen syntyy teoilla, tule mukaan!

#suro2027